Kyllä tekniikka on sitten ihanaa. Kaikki toimii, aina. Tietokoneeseen ei tule huolestuttavia virheilmoituksia pahimmalla mahdollisella hetkellä, kännykkä ei koskaan jumita, hiiri kipittää työpöydälläni aamusta iltaan kuin unelma, ja löydän kaiken tietokoneelta tarvitsemani aina helposti.

Tai sitten ei.

Teknologiset työkalut voivat parhaimmillaan olla lähes huomaamaton ja itsestäänsevä itsen jatke, joka laajentaa toimistohuoneen maailman kokoiseksi ja tuo kaikki universumin ihmiset ja palvelut lähietäisyydelle. Siinä vaiheessa kun tekniikka ei enää pelaakaan kuin enkelin mieli, silloin tulemme erittäin tietoisiksi näistä pikkuapulaisistamme, ja siitä, miten haavoittuvaisia olemme, miten riippuvaisia miniatyyristen mikropiirien mystisestä toiminnasta. Mitä jos sähköposti ei toimi, jos ohjelmistopäivitys meni totaalisesti sanonko-mille-istumalihakselle; jos kone ei edes käynnisty? Olet käytännössä kuuro, sokea ja mykkä. Digiunelmasta tuleekin painajainen.

Usein tuntuu siltä, että kaikki se aika, mitä tietokoneistamisella säästää, kuluu monin kerroin niinä hetkinä kun tekniikka ei kerta kaikkiaan pelaakaan.
Teknologiaraivosta väitöskirjan kirjoittanut Jussi Jokinen tietää teknologiaan liittyvästä ärtymyksestä ja ahdistuksesta. - Ei laitteiden huono käytettävyys johdu siitä, että insinööri olisi ollut tyhmä tai laiska, vaan siitä että nämä ovat vaikeita asioita. Ja niitä ollaan vielä työstämässä, Jokinen muistuttaa. - Jos ongelmaa ei pysty ratkaisemaan, voi pohtia omia tunteitaan, että onko tämä nyt ärtymisen arvoista.

On olemassa teoria nimeltä The Media Equation. Sen mukaan ihminen ei osaa suhtautua koneisiin tiedostamattomina olentoina, vaan soveltaa kanssakäymiseen sosiaalisia normeja. Ilmiö on automaattinen, väistämätön ja yleisempi kuin ihmiset itse tiedostavat, ja se on riippumaton iästä, kulttuuritaustasta ja teknologisesta kokemuksesta. Laitteella tuntuu olevan oma persoonallisuus, tavat, huumorintaju, jopa sukupuoli. Ihminen kohtelee konetta kuin ihmistä ja asettaa koneen käyttäytymiselle samoihin normeihin perustuvia oletuksia.

Kun teknologia pettää, ihminen siis kokee tulleensa oikeasti petetyksi - ei ihme että ketuttaa.

Hiljattain coloradolainen toimistotyöntekijä raahasi kiukuttelevan tietokoneensa pihalle ja ampui sitä kahdeksan kertaa. Kyllähän me muutkin Aku Ankat silloin tällöin pamautamme nyrkillä toosaa, josko se sitä tokenisi; itse tunnustan hakkaavani näppäimistöä kovaa kuvitellen sen auttavan. Karjuminen ja laitteen seinään heittäminen ovat myös yleisesti kokeiltuja keinoja.

Teknologiavihaa voi yrittää hallita klassisen psykologian opeilla: valjasta raivon energia ja suuntaa se johonkin hyödylliseen, johonkin, joka johtaa itse ongelman ratkaisuun. Käänny asioista edes jotain tietävän tahon puoleen ja kerro kurjuudestasi.

Tietysti helpoin tapa on pistää masiina kierrätykseen ja lampsia kauppaan. Mutta hei: kaveria ei jätetä. Yritetään vielä yhdessä. Tsekataan virustorjunta, luovutaan turhasta painolastista ja asennetaan hieno uusi ohjelmistopäivitys. Ehkä tämä suhde on vielä pelastettavissa.

 

Moona Metsoila