moonaLemmikkieläinten merkitystä ihmisen terveyden kannalta alettiin tutkia jo 1980-luvun alkupuolella. On tutkimustuloksia, joissa on havaittu koiran tai kissan omistajilla olevan keskimääräistä matalampi verenpaine, heidän toipuneen nopeammin sydäntaudista tai jopa kärsivän keskimääräistä vähemmän astmasta ja allergioista.

Lemmikistä huolehtiminen on hyväksi masentuneelle ja dementoituneelle. Eläin pystyy usein lievittämään surua ja pahaa oloa. Päänsärkyä ilmenee vähemmän kuin muilla ja rentoutuminen onnistuu huomattavasti helpommin lemmikin seurassa.

Ruoansulatus näyttää kuulemma sekin toimivan paremmin lemmikkieläimen omistajalla.

Eräässä tutkimuksessa tutkijat pyysivät osallistujia ratkaisemaan matemaattisia tehtäviä samalla kun heidän kätensä olivat erittäin kylmässä vedessä, kontrolloidun stressin aikaan saamiseksi. Osallistujat tekivät tehtäviä neljässä eri tilanteessa: yksin, lemmikkinsä kanssa, aviopuolisonsa kanssa tai sekä lemmikkinsä että puolisonsa kanssa. Verenpaine ja sydämen syke pysyivät vakaimpina ja normalisoituivat nopeimmin silloin, kun omistaja oli lemmikkinsä kanssa.

Moni hoitokodin tai vanhainkodin vanhus mielellään rapsuttelee eläimiä, juttelee ja kävelee niiden kanssa. Näin heidät on saatu liikkeelle sängynpohjasta ja olemaan kontaktissa muiden kanssa. Lemmikit helpottavat yleensäkin ihmisten välistä yhteydenpitoa, ja lisäksi eläin voi olla myös koko perhettä yhdistävä asia.

Eläimet edistävät lasten ja nuorten tunne-elämän kehitystä, sosiaalisia taitoja ja tieto-taidollista kehitystä. Lemmikkiperheessä varttuminen kehittää vastuullisuutta, ja kiintymyssuhde lemmikkieläimen kanssa vahvistaa itsetuntoa.

Tykkäämistään osoittavat lemmikit vähentävät yksinäisyyden tunnetta ja joskus antavat turvallisuuden tunnetta. Jopa 95 prosenttia omistajista juttelee lemmikilleen.

Eläin tuo yleensä paljon tilaisuuksia leikkimiseen, mikä on riemastuttavaa, viihdyttävää ja hyvää tekevää jokaiselle ikään katsomatta. Voi sitä hauskuuden läikähdystä isonkin ihmisen mielessä, kun koira tapittaa jalkojen juuressa kirkkain silmin, virkeänä kuin viritetty jousi, valmiina kiihtymään nollasta sataan välittömästi kun lelu heitetään! Tai kun kissa, tuo höpsöyden ammattilainen, tavoittelee narunpätkää tassullaan tai pelaa sähäkkää sählyä leipäpussin sulkijalla.

Yhä useampi suomalainen hankkii lemmikkieläimen. Nykyisin jo kolmasosa kodeista on lemmikkitalouksia. Koirien määrä on kohonnut selvästi, ja myös pieneläimet kuten akvaariokalat, jyrsijät ja matelijat pääsevät entistä useammin perheenjäseniksi.

Tavallisesti lemmikin pitämisessä on kyse sellaisesta yhteiselosta, josta molemmat osapuolet hyötyvät ja jossa eläinten intressit otetaan huomioon niin hyvin kuin mahdollista. Lemmikin hankkimisen tulee olla vakavaan harkintaan perustuva päätös, jotta eläimen hyvinvointi olisi mahdollisimman turvattu. Ihmisen on sitouduttava ottamaan selvää hoidokkinsa tarpeista ja tekemään parhaansa niiden täyttymisen eteen.
Eläin ei saa koskaan olla lelu; jokainen eläin ansaitsee tulla kohdelluksi tuntevana yksilönä.

 

Moona Metsoila