Huolenpidon merkitys nousee arvoon arvaamattomaan tällaisina aikoina. Huomaavaisuus ja välittäminen leviävät elintärkeänä aarteena yhtä lailla toimiimme yhteiskunnan jäsenenä, vastuunkantoon ydinpiiristämme, kuin myös omasta rakkaasta itsestämme huolehtimiseen.

Tapojeni vastaisesti tulin hiljattain vahingossa kuunnelleeksi iskelmämusiikkia, ja niin jäi päähäni soimaan Jannika B:n kappale Itseni herra:
“Muistinko tehdä niinkuin tahdon? Muistinko kiittää, arvoa antaa, muistinko ottaa omaa aikaa? Jos tämä ois iltani viimeinen, osaisinkin olla onnellinen. Muistinko olla itseni herra, tänäänkin?”
Oman hyvinvointinsa arvostaminen on usein vaikeaa juuri niinä hetkinä, jolloin se olisi kaikkein tärkeintä. Kroppa ja psyyke janoavat armollista hellyyttä ja terveitä elintapoja, juuri silloin, kun on tilanne päällä; kiire, stressi, huolia, epävarmuutta.
Haastava aika ikävä kyllä usein johtaa juuri siihen päinvastaiseen, kun solmuun menneet tunteet, huono nukkuminen, hätäinen syöminen ja liikunnan pois jättäminen käyvät taloksi.
Itsensä laiminlyönti ja mollaaminen ovat ikäviä tapoja, jotka nakertavat terveyttä. Kun mieli on maassa, saattaa tuntua siltä, ettei ole ansainnut hemmottelua ja hyvänä pitämistä. Terapeutti Gina Della Penna on todennut, että aivoilla on taipumus reagoida herkemmin negatiivisiin kuin positiivisiin tapahtumiin.
– Ihmisen historian aikana se on auttanut meitä selviytymään ja huomioimaan asiat, jotka mahdollisesti satuttavat meitä, hän selittää.
– Joskus tämä voi kuitenkin tulla tiellemme, kun keskitymme negatiivisiin asioihin enemmän kuin on tarpeellista.
Jos hoivavaisto ei millään tunnu käynnistyvän automaattisesti kohti omaa oloa, täytyy koittaa vaikka väkisin riuhtaista itsensä irti huonosta kierteestä ja sijoittaa sitä kuuluisaa omaa aikaa viikko-ohjelmaan sekä budjettiin.
Itsestään huolehtiminen tarkoittaa toisille eri asiaa kuin toisille. Yhdelle kuraiset maastokengät ja kalastusvälineiden kolina pakissa merkitsevät samaa kuin toiselle tuoksukynttilät, lasi viiniä ja pitkän kaavan mukainen kasvohoitosessio. Joku latautuu seesteisessä hiljaisuudessa, toinen vasta kun on juttuseuraa, menoa ja meininkiä.
Yhteistä meille jokaikiselle pallontallaajalle kuitenkin on se, että jaksamisen ja hyvän olon kivijalka on terve ja tasapainoinen fysiikka. Suun terveys, suoliston toiminta, tukirangan kuulumiset ja jalkojen hyvinvointi ovat aina huomioimme ja aikamme arvoisia asioita. Samoin on muistettava, että univelka ja liikkumisen vähyys ovat peikkoja, jota mikään muu hyvinvointitoimi ei voi peitota.
Voidaan siis hyvin ja pidetään huolta itsestämme.

 

Moona Metsoila