Seutulainen Aluelehteä on tehty nyt jo viisitoista vuotta. Kiitos siitä, että saamme jakaa tämän juhlahetken kanssanne!

Syksyllä 2005 kiteytyi aikansa haudottu idea yritykseksi ja uudeksi lehdeksi. Halusimme tehdä aikakauslehden näköistä, suomalaiselle paperille painettua, alueellista julkaisua, ja vuosien varrella konsepti kasvoi, kehittyi ja vakiintui - saavutimme laajan levikin, ylläpidimme yhteistyötä taitavien mainosvalmistajien kanssa ja löysimme jalansijamme tässä maakunnassa.
Saamamme palautteen ja lukijakyselyjen sato on kannustanut meitä ajan saatossa.
Tutkimuksemme mukaan 90 prosenttia Seutulaisen käsiinsä saavista lukee sen joka kerta, 93 prosenttia vastanneista lukee aina ilmoitukset, 87 prosenttia kiinnostaa tapahtumatiedot ja esimerkiksi näitä pääkirjoituksia teistä lukee seitsemän kymmenestä.
Merkittävä osa ilmoitusasiakkaistamme on ollut kelkassamme pitkään. Meidän seutulaislaisten sydäntä lämmittävät tutut yrittäjät, joiden kanssa olemme polkeneet samoja metsästyspolkuja jo vuosikausia, ja mieltä ylentävää on myös saada tehdä yhteistyötä uusien toimijoiden kanssa.
Yrittäjyys on kova laji, ja meidän arvostuksemme teitä yrittäjiä kohtaan on viime aikoina vain noussut entisestään.
– Ensi vuoden alku tulee olemaan kova. Olkaa silloin tukena yrittäjäkollegoillenne. Teidän olkapäätänne tullaan tarvitsemaan, puhutteli elinkeinoministeri Mika Lintilä yrittäjiä taannoisessa haastattelussa, jossa hän kertoi kustannustuen toisen kierroksen tulevan haettavaksi joulukuun viimeisinä päivinä.
Uusi kustannustuki tulee olemaan perusperiaatteeltaan ensimmäisen kierroksen kaltainen. Tukea on edelleen tarkoitus jakaa yritysten joustamattomiin korvauksiin kuten vuokriin ja palkkakuluihin.
Tätä vuotta on kuljettu erikoisissa merkeissä. Koko maailma on mullistunut. Itse ainakin olen erittäin tyytyväinen, että tämä kummallinen vuosi tulee vihdoinkin päätökseen.
Nyt saamme nauttia joulusta. Kuten sanonta kuuluu, juhannuskin tulee joka vuosi, mutta joulu on sentään vain kerran vuodessa. Toivon meidän kaikkien saavan kaivattua pysyvyyden ja turvallisuuden tunnetta tutusta joulunvietosta.
Laskeudutaan joulun viettoon kuusin, kynttilöin; rauhoitutaan ja otetaan vähän aikaa iisimmin. Pidetään huolta itsestämme ja läheisistämme, ollaan hyviä toisillemme. Ja kun vihdoin saamme karistaa tämän vuoden pölyt kengistämme, etsitään optimistisin katsein tinavaluista merkkejä parantuvasta ja elpyvästä maailmasta.

Hyvää Joulua ja Onnekasta Uutta Vuotta!

 

Moona Metsoila