Laihduttajankaan ei tarvitse kieltäy- tyä jouluherkuis- ta, mutta runsaan ruokatarjonnan kohdalla voi tehdä valintoja. Jos joulusyömiset ja -juomiset aloittaa jo pikkujoulukauden alussa, vuoden vaihteeseen mennessä ehtii kiloja kertyä. Herkuttelu on vain yksi joulun nautinnoista ja makuaisti vain yksi viidestä aistista.

Painonhallinnan kannalta on tärkeää rajata joulu sen oikeaan ajankohtaan – aattoon ja juhlapyhiin. Jos herkuttelee vain kolme varsinaista päivää eikä ahmi kaikkia mahdollisia juhlapöydän antimia, ylimääräisiä kiloja ei tarvitse pelätä.
- Perinteinen suomalainen jouluruoka laatikoineen ja ka- loineen sopii hyvin laihduttajan ruokavalioon. Mutta jos aloittaa jouluherkkujen napostelun jo marraskuun alussa, ylimääräisiä kiloja on todella vaikea välttää, Painonvartijoiden ryhmänohjaaja Susanna Nyman varoittaa.

Valikoiden ja nauttien

Jouluruokia ei pidä syödä vain tavan vuoksi, vaan valita joukosta ne, joista eniten pitää.
- Jos ei esimerkiksi pidä joulutortuista, niitä on turha syödä vain siksi, että ne kuuluvat jouluun. Perheessä esimerkiksi jokainen voi valita kolme lempiruokaansa, jotka ehdottomasti haluaa joulupöytään. Kun keskittyy muutamaan jouluherkkuun, ja syö ne hitaan nautinnollisesti, syöminen kohtuullistuu, Susanna Nyman vinkkaa.
Aterioiden välistä napostelua kannattaa välttää joulunakin ja säilyttää ruokarytmi niin, että syö kunnolla 3–4 kertaa päivässä. Tuttu lautasmalli on hyvä ohjenuora joulupöydässäkin.
Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan hirvikanta oli viime metsästyskauden jälkeen 76 500–101 000 hirveä. Kannan kasvu saatiin arvioiden mukaan pysäytettyä viime kauden metsästyksellä, mutta kanta on edelleen monilla alueilla 68 000–85 000 yksilön talvikannan tavoitetasoa tiheämpi. Suomen riistakeskus on myöntänyt tulevalle metsästyskaudelle 54 653 hirvieläinten pyyntilupaa. Yhdellä pyyntiluvalla saa kaataa yhden aikuisen tai kaksi vasaa, ellei pyyntiluvan ehdoissa ole muuta määrätty.

 6kuva1

Kala esiintyy joulupöydässä monessa muodossa. Pro Kala.

6rosolli

 Moni suomalaiseen ruokaperinteeseen kuuluva jouluruoka sopii hyvin myös keveyttä arvostavalle. Kotimaiset Kasvikset ry.