Pöllö tapasi pikku leijonan ja ison karhun Peräsuomimaan Paskantalan suon laidassa.

- Asutte naapureina ja teillä menee nyt hyvin, ette ole tapelleet liki 70-vuoteen.

Vaikka pikkuleijonaa edelleenkin ohjailevat säätiörahoineen vanhan naapurimaan kuninkaallisen isäntäväen salassakin siittämät jälkeläiset, jotka valloittajina saivat ennen jatkuvia taisteluita välillenne. He vieläkin isännöivät Ahvenanmaata, niin että leijonalla itselläänkään sinne ole asiaa edes asumaan ilman viiden vuoden työssäoloaikaa alueella ja ruotsinkielentaitoa.

- Iso karhu, kimppuusi ovat käyneet nyt sudet, jotka jo pikkukarhujasi raatelevat, koska sudet haluavat, että teillä karhuilla olisi samat direktiivit ja velanluojat kuin susilaumalla, totesi pöllö oksaltaan.

- Pikkuleijona, sinun ajankohtaisin päätöksesi lienee, miten aiot toimia suhteessasi ison naapurisi kanssa, sillä hän kokee olevansa vaarassa ja tarkasti katsoo, millaisen vaaran sinä muodostat.

Pöllö katsoi tämän sanottuaan molempia ja sulki suuret silmänsä.

Historia kertoo

Karhu ja pikkuleijona olivat eläneet vierekkäisillä reviireillä aikoja. Karhusta oli kasvanut - ja se oli aina ollut - pikkuleijonaa suurempi ja vahvempi, ainoa asia jossa karhu pelkäsi pikkuleijonaa oli jääkiekko.

Tosin karhuakin epäiltiin jopa tuomarilahjonnasta, kun erään kerran pääsi voitolle. Suhteensa oli mutkallinen, kuten naapureilla usein, he toisaalta hyötyivät toisistaan eri tavoin ja molemmat ymmärsivät sen, mutta koska heillä oli ollut riitaa usein aiemmin, olivat välit välillä viileätkin. Heidän oli mahdotonta ymmärtää toisiaan, koska karhu oli valtavan iso ja itsevarma ja leijona taas pieni ja epävarma. Karhu oli ollut vapaa, lukuunottamatta yhtä sisältä päin juonittua ihmisten salaseuran tekemää lobotomiaa, josta karhu oli hiljan parantunut, ja josta se ja jopa osa leijonastakin oli vieläkin kahta mieltä, oliko tuo karhun lobotomia ollut hyvä vai huono juttu.

Pikkuleijona taas oli ollut aiemmin vuoronperään joko naapurimaan kuninkaan sotaorjana jopa 30-vuotisessa sodassa tahi karhun alamaisuudessa, joka oli tehnyt siitä hieman säälittävän otuksen, joka ei paljon vapautta tai itsenäisyyttään osannut arvostaa. Itsenäinen aika oli leijonalle vaikeaa, se yritti olla joka suuntaan rähmällään.

Sillä oli sellainen Tukholman syndrooma ja tauti 90-luvulta asti vakavana ja 1994 tapahtui lopullinen sairastuminen joka on edelleen pahentumisvaiheessa. Naapurimaan kuningas oli käyttänyt tyhmän oloista leijonaa hyväkseen jo vuosisatoja eri tavoin ja oli saanut sen myös inhoamaan ja pelkäämään karhua.

Karhulla taas alkoi olla ongelmia itsensä kanssa jo niin paljon, että se mietti että omat ongelmat unohtuvat, jos saisi ne ulkoistettua susilauman ja aran tyhmähkön pikkuleijonan syyksi.

Karhua ärsytti leijonan T-syndrooman lisäksi sen nykyinen ja historiallinen epäluotettavuus.

Leijonaa ohjaavat kuninkaan jälkeläiset kaveerasivat myös ison suden kanssa. Susihukan lauma oli usein karhun pentujen kimpussa, varsinkin jos ne alkoivat myydä reviirinsä aarteita muussa valuutassa kuin ison susihukan valuutassa, tai heillä oli oma pankki, eikä isolle Sudelle velat luonut pankki päässyt luomaan heille velkaa liki tyhjästä.

Tälläkin hetkellä susilauma puri jatkuvasti kahta karhunpentua takalistoon ja karhu mietti päänsä puhki, olisiko keltaisen jättiläisen kanssa tehty liitto jo niin vahva, että uskaltaisi vihdoin ottaa selvää, kuinka pärjäisi pelottavalle susilaumalle, joka oli jatkuvasti reviirinsä laajentamishaluinen Karhun lähialueilla, niin että susilaumat näyttivät jo uhkaavan monesta suunnasta.

Karhu mietti. Viime kerralla, kun kolmannen valtakunnan susi hyökkäsi, leijona oli siinä mukana tarjoten aluettaan ja apuaan. Tosin silloinkin leijona lopulta petti kaverinsa saadakseen itse siitä edes jotain hyötyä.

Leijonalla oli vuotensakin, jolloin sen suunnasta ei ollut vaaraa, mutta kuinka nyt? Kun seuraa sen liikkeitä näyttäisi siltä, että se juonii taas, jopa avoimesti. Ehkä on parempi jo aloittaa puhumaan leijonasta pahaa muille karhuille, jotta he hyväksyvät paremmin sen, että sitä täytynee rangaista.

Näkyy viime vuosina huolehtineen reviirinsä puolustuksesta lähinnä juhlapuhein, toisin kuin minä, joka olen panostanut reviiriini puolustukseen ja sotaharjoituksiini miljardeja.

Pikkuleijona pelkäsi karhua: liekö parempi liittyä median suitsuttamaan susilaumaan, joka karhua ahdistaa ja pelottaa, näin voisi itse selvitä luodusta uhkakuvasta jota leijonankin media toi esiin liki jokainen päivä.

- Valkopääkotkan ohjaamaa sutta ei tuomittu edes Irakin kansan tuhoamisesta, vaikka kävi ilmi että se teki sen täysin tekaistujen todisteidensa perusteella, se taitaa olla jopa lain yläpuolella.

Susi laumoineen pystyy riehumaan Afganistanista Afrikkaan ja leijonakin saa sitten lennokki-iskujen jälkeen Iltalehdessä esiintyä suurena sotasankarina. Karhu sen sijaan oli ollut melko lailla omalla isolla reviirillään jo pidemmän aikaa, näin pikkuleijona tuumaili. Tosin ärsytettynä se on aina tullut naapureidensa kimppuun ja voimalla.

Kenen päätös vaikuttaa?

Pikkuleijona mietti, mietti ja mietti.

- Iso karhu, iso karhu, iso karhu ja sen keltainen jättiläiskaveri. Susilauma ja sen valtava voima ja nopeus ja kyky viedä direktiivejään ja demokratiaansa ja pankkitoimintaansa ja velkauttamistaan sinne sun tänne mediaseksikkäästi demokratialla höystettynä.

Mitä tekisin?

- Olisiko parempi olla suden laumassa pikkutekijä, kuin ison karhun kainalossa pikkuleijonana?

Uhraisiko susilauma leijonan vaikeassa paikassa, vaiko puolustaisi? Arvostaisiko karhu kyllin sitä että pitäisin vain huolen omista asioistani, enkä olisi mukana uhkaamassa?

- Voi, se on vaikea kysymys, en oikein muista enää historiaakaan, kun leikin jääkiekolla ne tunnit, tuumasi pikkuleijona ja jatkoi jääkiekon tuomareiden sättimistä. Se oli sen mielestä helpompaa ja ajankohtaisempaa kuin karhun ja keltaisen miehen vakavaksi äityneet riidat susilauman kanssa.

Leijonan mielestä oli turvallisempaa elää, jos joku muu määräisi hänelle direktiivit. Karhu taas mietti samoin, osaisiko leijona olla itsekseen, kun on tottunut, että täytyy olla aina joku käskemässä. Karhu tiesi sen hyvin, koska muisti kuinka leijona oli vuoroin hänen ja sotakuninkaan orjana.

Ja toisaalta onko pikkuleijonalla enää omaa päätäntävaltaakaan, iso karhu tuumi, ja teki hiljaa vain itsensä kannalta parhaan päätöksen miten pikkuleijonan kanssa tulisi menetellä.

Leijona maksaa ilmastomiljoonatkin jätin puolesta

Pöllö mietti ja tuumasi:

- Jääkiekko, se vasta tärkeä laji, vahinko kun pöllöt eivät pysty siihen. Ehkä siksi juuri tälläinen asioiden miettiminen on jäänyt vastuulleni.

Pöllö esitti itselleen tärkeimmät kysymykset liihottaessaan pois turvallisemmille alueille.

- Kumman mielipide, pikkuleijonan vaiko karhun mielipide asiasta onkaan se, mikä parhaiten säilyttäisi rauhan rajanaapurien välillä?

Onko keltainen jättiläinen jokeri, joka ratkaisee, kuinka tämänkin riidan historia ja ennen kaikkea sen syypää kirjoitetaan muistiin, sillä kuka pystyy haastamaan tuon paisuvan saastuttavan jätin, joka ei huijareille ilmastomiljoonia maksele leijonan tavoin?

Historia, tuo aliarvostettu aine

Pöllö lensi pesäänsä ja sanoi uteliaille pikkupöllöille:

- Opetelkaa historia hyvin, silloin tiedätte mitä pitää tuleman. Kun kuulette pahaa murinaa, pian salamoi.

- Karhut, sudet, leijonat ja jättiläinen, ne kaikki ovat itsekkäitä, erilaisia ja kaikki haluaisivat voittaa toisensa voimassa ja älyssä, tosin leijona vain jääkiekossa, ja niiden on liki mahdotonta ymmärtää toisiaan, tahi meitä pöllöjä. Kurjaa; sillä kun karhun kanssa aloittaa riidan, siitä tulee aina iso ja kallis, eikä edes pöllö voinut muistaa ketään, joka karhun olisi voittanut. Lobotomia-aikoihin tosin Karhu oli vaarallinen itselleenkin.

Velkaisen talon isäntä

- Olen kyllä aika typerä, kun leijonalle edes juttelen, sillä sehän on nytkin muiden holhouksen alla nyt kuten lähes koko historiansa on tottunut olemaan, tajusi pöllö ihan omankin lapsellisuutensa ennen päivälevolle nukahtamistaan.

- Mutta siinä olin viisas, etten puhunut sanaakaan isolle sudelle.

Valkopääkotkan tunnusta käyttävä susi kun on niin velkainen, ettei velkaansa enää ikinä pysty maksamaan, joten suden päätäntävaltansa edes omiin tekoihinsa on harha. Susi on nyt samassa lobotomia vaiheessa, kuten karhukin aikoinaan, mietti pöllö unensa rajamailla. Leijona taas tyhmänä ei edes tajua että hän varta vasten haluaa samaan lobotomiaan kuin mistä Karhu on vapautunut hiljan. Kukaan ei olisi voinut edes kuvitella vaihtoehtoa, että leijona antaa susilaumalle kauttakulun ja täydellisen ruoka- ja kynsien teroitushuollon, edes vaatimatta turvatakuita Karhun toimia vastaan.

Kukaan muu kuin Leijona ei olisi voinut tehdä noin. Pöllön kävi sääliksi leijonaa, joka näyttäisi olevan tämän sadun suurin häviäjä.

 
Tapio Metsoila


JK)

Leijonaa voisi suositella seuraamaan jääkiekon sijaan sellaista tylsää, epäluotettavaksi ja naurettavaksi tehtyä asiaa kuin politiikka. Ja se auttaa jos ajattelee ihan itse, eikä usko mainostoimistojen tai näkökulmitettujen otsikkoraiskailun tehtyihin propakandauutisiin. Seuraavat vaalit ovat viimeinen mahdollisuus toimia, joku muu ei sitä nytkään tee puolestasi.