Yle uutisoi 17.9.2019, että pelkästään Tampereella ja Orivedellä yli 200 lasta odottaa tukiperhettä. Samalla uutisessa kampanjoitiin ja kannustettiin tukiperheeksi ryhtymiseen.

Lisäksi tukihenkilötoiminnan osalta alkusyksyllä tilanne Pirkanmaalla oli Tampereen kaupungin sosiaalitoimen internetsivujen mukaan sellainen, että lapset voivat joutua odottamaan tukihenkilöä yli vuoden. Me neljä pirkanmaalaista sosionomi-opiskelijaa päätimme laittaa oman kortemme kekoon, osallistua kampanjaan markkinointimielessä ja siten saada lisää ihmisiä tähän arvokkaaseen toimintaan. Mutta kuinkas kävikään? Otimme yhteyden Tampereen sosiaalitoimeen, josta saamamme vastaus yllätti meidät; tukihenkilötoiminta ja rekrytointi toimivat normaalin kaavan mukaisesti eikä varsinaista tarvetta ole volyymin lisäämiseksi, kun koulutuksiin saadaan vastauksen mukaan riittävästi ihmisiä muutenkin mukaan. Jokin ei täsmännyt, ja aloimme selvittää laajemmin ennalta ehkäisevän perhetyön tilannetta maassamme.

” Älä koskaan anna asioiden mennä niin pitkälle, että tunnet olevasi epätoivoinen.  Väsymyksen myöntäminen ja avun hakeminen eivät tarkoita epäonnistumista vaan vastuullisuutta. Jos voimasi ovat loppumassa, ota ajoissa yhteyttä neuvolaan tai kuntasi perhetyöntekijöihin.” Näin neuvotaan vanhempia THL:n julkaisemassa kaikille lapsiperheille tutussa kirjasessa Meille tulee vauva. Mitä siis väsynyt ja pitkään asiaansa harkinnut perheenäiti voisi tehdä? No henkiset voimanrippeet kasaan ja soitto Tampereen kaupungin lastensuojeluun tukiperheen saamiseksi. Ei onnistu, pitää olla lastensuojelun asiakas, kertoo sosiaalityöntekijä. 

Eli matalan kynnyksen apua ei ole tarjolla, eikä Meille tulee vauva-kirjan ohjekaan tuttavien ja sukulaisten pyytämisestä apuun oikein toimi läheskään kaikissa perheissä. Oman tukiverkoston puuttuminen on arkea monissa perheissä, eikä tukiverkoston puuttumisen havaitsemiseen tarvita kuin yksi hyvä kysymys esimerkiksi neuvolassa.

Kunnilla on kuitenkin lakiin kirjoitettu velvoite järjestää ehkäisevää lastensuojelua, silloinkin kun lapsi tai perhe ei ole lastensuojelun asiakas (lastensuojelulaki 3 a §). Miksi ihmeessä järjestelmä on sitten luotu näin hankalaksi. Jo pelkkä termi ”lastensuojelun asiakas” voi monien mielestä olla nykykäsityksen mukaan hyvin leimauttavaa. Kun oikeastaan kaikkien syntyvien lasten tulisi olla lastensuojelun asiakkaita, joille yhteiskunta tarjoaa palveluja näiden sitä tarvitessa. Viranomaisten ei myöskään missään tilanteessa tulisi koittaa vähätellä avun tarvitsijoita. Hyvin usein juuri vanhemmat itse tietävät mitä apua he tarvitsevat, ja mikäli joku muu määrittelee avun tarpeen, on asiat päästetty jo liian pitkälle. 

Oikein tehty ennalta estävä perhetyö auttaa perheitä ja näiden elämänlaatua. Tulokset ovat kiistattomia ja selvää on, että ennalta estävä perhetyö on halvempaa kuin kärjistyneiden tilanteiden hoito (jos enää edes puhutaan hoidosta, pikemminkin jälkipyykistä). Ennalta ehkäisevien palveluiden piiriin hakeutuminen on kuitenkin helpointa työssäkäyville perheille, joista löytyy koulutusta ja osaamista hakeutua palveluiden piiriin. ”Kun pyydät - sinulle annetaan” sanotaan vanhassa sananlaskussa, ja näyttäisi, että ennalta ehkäisevän perhetyön osalta asia on juuri näin. Heikoimmassa asemassa olevat kuitenkin tarvitsisivat juuri ennalta ehkäiseviä palveluita huomattavasti enemmän kuin he sitä osaavat tai uskaltavat pyytää. Mitä viranomaisilta jää varhaisessa vaiheessa tekemättä, on usein edessä moninkertaisina tekemisinä. Sosiaaliviranomaisten tulisikin romuttaa virkatoimissaan rajoja eri sosiaaliryhmien välillä entistä tarmokkaammin. Myöskään universaaleista palveluista ei riitä kaikille, vaan tarvitaan yksilöllisiä kohdennettuja toimia ja palveluita.

Kunnat, jotka näistä palveluista vastaavat, väistelevät velvollisuuksiaan toinen toistaan ovelimmilla tavoilla. Kun alkaa hakea minkä tahansa viranomaisen ennalta ehkäisevän toiminnan strategiaa, eipä löydykään lastensuojelua koskevaa. Strategia on jalkautettu kuntiin, jotka siis näitä ovat itsenäisesti kyhäilleet. Voisi kysyä miksi? Miksi jokaisen kunnan pitää tehdä itse omat strategiat, toimintamallit, käytännön ohjeet ja ylipäätään niitä asioita, joiden tulisi kuulua sosiaali- ja terveysministeriön perustyöhön. Kun etsimme noita ennalta ehkäisevän toiminnan strategioita, niin kysyimme niistä myös muun muassa ministeriöiltä. Esimerkiksi poliisilta sellainen löytyi heti, mutta lastensuojelun osalta vastausta ei ole tullut. Lapsiperheiden erityispalveluiden tarve on ollut kasvussa, mutta kuntapalvelut ohentuneet jo seitin ohuiksi. Tarjonta ei mitenkään vastaa kysyntää, ja ylisuurten jonojen lisäksi osa asioista jätetään yksinkertaisesti hoitamatta. Tilanne ei ole huono, se on surkea. Syyllinen tähän ei ole ylikuormittunut lastensuojelutyöntekijä eikä apua pyytämätön tai pyytänyt perheenäiti, eikä syyllisiä edes tarvitse etsiä. Mutta lainsäätäjille, poliittisille tai kunnallisille päättäjille voisi lähettää samat terveiset kuin äsken ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg lähetti maailman päättäjille: ”Me emme päästä teitä kuin koira veräjästä. Juuri täällä, juuri nyt, on hetki kun vedämme rajan. Maailma alkaa herätä ja muutos on tulossa. Halusittepa te sitä tai ette. Kiitos”.

lapsi