Seutulainen 7/2017

Orivesiläinen Hämeen Pienkonehuolto Oy on keskittynyt erityisesti veneiden ja perämoottoreiden huoltoon sekä veneiden talvisäilytykseen, mutta huoltaa toki kaikki pienkoneet ruohonleikkureista ja trimmereistä mönkijöihin. Huoltoon kannattaa aina varata aika, etenkin kevään sesonkiaikana.

 

Asiantuntevaan tiimiin kuuluu yrittäjä Pasi Niirasen lisäksi myös puolentoista vuotta talossa ollut Jukka Jehimoff. vuoden vaihteessa taloon tullut Toni Korte ja kesäkuun alussa aloittanut Teemu Koskinen.

Toni on oppisopimusopiskelija, joka valmistuu liiketalouden merkonomiksi. Teemulla on taustallaan 10 vuotta alan kokemusta ja nykyinen pesti tuo tullessaan myös monipuolisempia työtehtäviä ja uuden oppimista. Jukka vaihtoi alaa tyystin ja on omaksunut sen nopeasti.

- Alalle on vaikea löytää oikeasti hyviä ja ammattitaitoisia tekijöitä. Rekrytointimme on onnistunut erinomaisesti, olen erittäin tyytyväinen henkilöstööni, kiittää Niiranen.

Toni huolehtii myymälästä ja on laajentanut sen valikoimaa. Käytettyjen ja uusien mönkijöiden sekä ruohonleikkureiden lisäksi myynnissä on nyt myös mm. sähköperämoottoreita, kalastustarvikkeita ja veneilyyn liittyviä tuotteita. Toki myös varaosia löytyy kaikkiin laitteisiin.

Teemu ja Jukka hoitavat huoltopuolta ja molemmat miehistä tekevät kaikkia talon töitä. Osaamiset täydentävät toisiaan.

- Meillä on nyt hyvä jengi, teemme kokonaisvaltaisesti tiimityötä. Vaihtelevuus tuo työhön mielenkiintoa, jokainen päivä on erilainen, toteavat miehet yhteistuumin.

Henkilöstö myös käy säännöllisesti maahantuojien merkkikoulutuksessa, sillä ajan tasalla pysyminen alan asioissa on ensiarvoisen tärkeää. Tietokoneistuminen valtaa myös alaa ja vaatii oman osaamisensa ja investointinsa. Toimintaa kehitetään ja laajennetaan edelleen, mutta hallitusti.

 pienkone

Hämeen Pienkonehuollossa sinua palvelevat Teemu Koskinen (vas.), Toni Korte ja Jukka Jehimoff.