Seutulainen 10/2017

Laadukas työn jälki ja toiminnan luotettavuus on saanut Pirkanmaalla toimivan Kodikas Remontit Oy:n tilauskirjat täyteen useiksi kuukausiksi eteenpäin. Töitä riittäisi uusillekin työntekijöille, jos vain löytyisi Kodikkaan konseptiin sopivia monen työn osaajia. Kaikilla työntekijöillä on pitkä kokemus erilaisista saneeraustöistä, remonteista sekä lämmitysjärjestelmien toteutuksista.

Vuonna 2006 perustettu yritys toimi aluksi pienimuotoisesti, kunnes Toni Kallio tuli mukaan osakkaaksi puolitoista vuotta sitten. Yrityksen henkilömäärä, palvelujen laajuus ja liikevaihto kasvoivat tuolloin voimakkaasti. Pirkkalassa toimistoaan pitävässä remonttifirmassa työskentelee nykyisin kymmenen täystyöllistettyä korjausrakentamisen ammattilaista.
Yritys toteuttaa kaikenkokoisia remontteja pienistä, asumisviihtyvyyttä kohentavista yksityiskohdista aina laajoihin, kodin arvoa nostaviin kokonaisuuksiin. Kodikas tarjoaa hankkeilleen myös kilpailukykyisen rahoituspaketin.
- Työ alkaa aina ilmaisella suunnittelukäynnillä, jossa laaditaan myös kustannusarvio. Sopimuksen teon jälkeen hoidamme lupa-asiat taloyhtiöön, mittaukset sekä tarvittavat kartoitukset, Toni Kallio luettelee.
Avaimet käteen -remontti säästää aikaa ja vaivaa. Asiakkaan ei välttämättä tarvitse edes juosta sisustusliikkeissä ja rautakaupassa, sillä haluttu materiaali, pinta, kone ja kaluste saattaa löytyä jo suunnitteluvaiheessa Kodikkaan asiantuntijan esittelemästä laajasta mallistosta.


Oikeanlainen lämmitys säästää energiaa

Kodikas Remontit uudistaa keittiöitä, kylpyhuoneita ja saunoja; maalaukset ja tapetoinnit sujuvat, ja lattioidenkin asennuksiin ja kunnostuksiin löytyy taitoa.  
Melko paljon asennamme myös väliovia vanhempiin taloihin, joissa oviaukot eivät aina noudata nykyistä standardimitoitusta, Toni kertoo.
Myös LVIS-töihin yrityksellä on tarjota vuosikymmenten kokemus, joten kosteidenkin tilojen kohentaminen tapahtuu ammattitaidolla ja sertifioidusti.
Eri kokoisten kodin saneerausten lisäksi Kodikkaalla on nykyisin tarjottavanaan myös energiataloudellisuutta parantavat, takuutyönä tehdyt lämmitysratkaisut. Energiasaneerauksiin löydetään kuhunkin taloon sopivin järjestelmä maalämmöstä, ilmalämmöstä, vesi-ilmalämmöstä tai sähköstä, tai erilaisista yhdistelmistä.
Kodikas myy ja asentaa Mitsubishin ja Viessmannin laitteita.
- Autamme asiakasta löytämään juuri hänen tarpeisiinsa ja kotiinsa soveltuvat ratkaisut. Vastaamme laitteiden optimaalisesta mitoittamisesta ja opastamme niiden käytössä, kertoo Toni Kallio.
Tarjolla on myös vuokrakalustoa itse toteutettaviin pihaprojekteihin. Avant-pienkuormaaja ja minikaivuri ovat suosittuja tee-se-itse -miehen apuvälineitä, joita voi vuokrata nettisivujen kautta.

 

Päämääränä tyytyväinen asiakas
- Kilpailua on paljon, mutta me erotumme palvelun laadulla ja luotettavuudella, Toni Kallio toteaa.
- Haluamme herättää luottamusta myös sillä, että asiakas maksaa vasta tehdystä ja hyväksytystä työstä.
Asiakastyytyväisyyttä arvostetaan Kodikas Remonttien toiminnassa korkealle.
Moni asiakas on kertonut hyvin sujuneesta hankkeesta tuttavilleen, joka puolestaan tuo lisää työtilauksia Kodikkaalle. Usein seuraava työmaa löytyykin edellisen naapurustosta.
Toni Kallio on ehtinyt työskennellä alalla jo kaksi vuosikymmentä. Yhdeksäntoistavuotiaana hän perusti ensimmäisen oman yrityksen.
- Vuosien varrella olen nähnyt alaa monelta kantilta, sekä palkkatyöntekijänä että yrittäjänä. Olen aina pitänyt käsillä tekemisestä, puukäsityöt olivatkin ainoa kymppi koulutodistuksessa. Pidän tämän työn monipuolisuudesta. Olen paljon mukana asennuksilla, mutta toimistotyöt tuovat vaihtelevuutta.

 6mika

Toimitusjohtaja Toni Kallio nauttii työstään kodinsaneerauksen alalla.

 6Keittio1

Kodikas Remontit Oy:n asiantuntemuksella on toteutettu lukuisia työkohteita erilaisissa tiloissa.

6PH16Sauna1