Seutulainen 10/2017

angasalan Lentolassa sijaitsevalle siistille ja tilavalle asvalttipihalle on ryhmittynyt näyttävä yli sadan auton paletti. TeeKoo-Autotalojen aktiivisesti päivittyvästä valikoimasta löytyy kiinnostavia kohteita monenlaiseen tarpeeseen ja jokaiseen budjettiin, leveällä haitarilla.
- Meillä on hyvää tavaraa ja toimivat hankintakanavat, summaa toimitusjohtaja Tero Karhu.

- Haemme Ruotsista ja Saksasta vähän ajettuja varmoja perusautoja. Eniten myydään 7000 - 12 000 euron arvoista ajoneuvoa. Kaikkiaan meillä autojen hintahaitari on 900 eurosta 149 000 euroon.
- Autokauppa on ollut mukavan vilkasta. Olemme koko ajan kasvattaneet myyntimääriämme. Esimerkiksi viime vuonna myimme yli 700 autoa.
- Pyrimme hyvällä palvelulla saamaan asiakkaan tulemaan meille uudestaan. Ajamme aina asiakkaan etua ja reklamaatiotkin hoidetaan niin, ettei mitään jää hampaankoloon. Moni onkin käyttänyt meitä useamman auton ostossa ja myynnissä.


Kaikki palvelut auton vaihtamiseen

TeeKoo Autotalot sisältää useita vaihtoautokaupan ja alan liikkeitä saman katon alla. Samassa osoitteessa omina yrityksinään toimivat ER-Auto Oy, Auto Fix Tampere Oy, ToT Carfix sekä hiljattain joukkoon liittynyt AutoKorpela.
    - Yhteistyössä toimimisesta saavutetaan valtava synergiaetu. Usean toimijan ansiosta meillä on esittää asiakkaalle todella laaja valikoima autoja. Kun auto saapuu meille,  tarkistamme vikadiagnostiikan ja tarvittaessa autoon tehdään huollot ja korjaukset. Sen jälkeen auto pestään ja sisälle suoritetaan siivous tarpeen mukaan. Samoissa tiloissa toimivien yritysten avulla vaihtoautot saadaan esille asianmukaisesti fiksattuina, vahattuna ja sisäpestyinä nopeasti.
- Nykyään auton hankinta tehdään hyvin pitkälti internetissä ja isoimpana palvelijana siellä toimii nettiauto.com. On tärkeää, että autoista on laadukkaat kuvat, jotta asiakas pystyy tekemään alustavia ratkaisuja niiden perusteella. Olemme panostaneet paljon kuviin ja kuvausympäristöön. siitä esimerkkinä juuri valmistunut uusi kuvausstudio.
    - Meillä on muun muassa oma pesulinja sekä autojen teippausta ja lasien tummentamista, Tero luettelee. Yritysryppäästä löytyy myös koko maassa ainutlaatuista osaamista autojen yliteippaamisessa kiveniskukalvoilla. Lisäksi tarjoamme rengasalan palvelut, meillä on suorat toimituskanavat maahantuojiin. Myös rengastyöt onnistuvat omilla koneilla, Autofix Tampereen toimesta.
Valtaosa autokaupoista tehdään rahoituksella, jossa TeeKoo Autotalot käyttää OP-Pohjolan, Santanderin ja Svean palveluita. Asiakasta tuetaan järkevän rahoitussuunnitelman laatimisessa.

 

Syysrieha Lentolassa
Karhu toteaa, että useimmiten rahoitussopimuskin on jo pitkälle sovittu ennen kuin asiakas tulee ensimmäistä kertaa katsomaan kohdetta.
    - Meillä käy kuitenkin ilahduttavan paljon myös paikan päällä autokaupoista kiinnostuneita, hän kertoo. - Liikkkeen sijainti on loistava, tänne on helppo tulla ja ohikulkuliikennettä on runsaasti.
    - Odotamme paljon kävijöitä 7.-8. lokakuuta vietettävään Lentolan syysriehaan, jolloin alueen yritykset tarjoavat makkaraa, ilmapalloja ja kahvia. Esillä on lisäksi muun muassa nykyaikaista hinausautokalustoa.
TeeKoo-Autotalot kuuluu aputoiminimenä Tero Karhun vuosituhannen vaihteessa perustamaan Karhukopla -osakeyhtiöön.
    - Autot ovat olleet minulla verissä aina. Olen harrastuksena rakentanut ja ”tuunannut” autoja ja myynyt ne pois. Vuosien varrella kotipihassa myytävien autojen määrä kasvoi ja lopulta kun yli 20 autoa oli kotona, oli pakko tunnistaa, että tästä harrastuksesta oli muodostumassa työnkuva.
Kolme vuotta sitten TeeKoo Autotalot aloitti automyyntitoiminnan Kangasalla Lentolantie 11:n kiinteistössä yhdessä ER-Auto Oy:n kanssa. Hallitilasta on nyt omassa käytössä noin neljäsataa neliötä ja loput hallista sekä toimistotilat on vuokrattu muille toimijoille. Heti liikettä käynnistettäessä Karhulla oli mielessään usean yrityksen yhteistyön toimintamalli, joka nyt alkaa olemaan suunnitellulla tasolla.

 17porukka

Autotaloissa toimivat Rami Ranta, Tero Karhu, Toni Tupala ja Esa Liehu, vierellään kaksi S-sarjan Mercedes Benziä 50 vuoden ikäerolla.