Radio Musan väki järjesti jo 30. kertaa Lavakauden päättäjäiset, jossa palkittiin musiikkialan ansioituneita toimijoita.

Suomen Radio- ja Viestintäjärjestö antoi iltagaalassa Edelläkävijä-palkinnon Dannylle eli Ilkka Lipsaselle, joka on piirtänyt 55 vuoden aikana pitkän ja pysyvän jäljen suomalaiseen pop-kulttuuriin. Hän toi massiiviset show-kokonaisuudet Suomeen ja on toiminut pitkään artistien ja muusikoiden puolestapuhujana Solo ry:n puheenjohtajana. Danny on laulanut noin sata listahittiä jo kuudella vuosikymmenellä.
Tangokuningas, laulaja, sanoittaja sekä muoti- ja korusuunnittelija Tommi Soidinmäki nimettiin Vuoden Tanssittajaksi. Vuoden Tanssittajatulokkaana palkittiin Tanssiorkesteri Komiat, joka voitti viime vuonna SMORK-orkesterikilpailun.
Laulajat Eila Pienimäki ja ”Evakkoreki-Eki” Liikanen sekä levytuottaja Seppo Matintalo palkittiin Sisu-elämäntyöpalkinnoilla pitkästä ja johdonmukaisesta, edelleen jatkuvasta työstä suomalaisen tanssikulttuurin ja populäärimusiikin hyväksi. Matintalo tuotti mm. Reijo Taipaleen ja Jamppa Tuomisen hittilevyt.
Tätä Suomi tanssii -listan laatijoiden Kesän tanssihitti –äänestyksen voitti Ville Valon ja Agentsin versioima Baddingin klassikko Paratiisi, joka oli kesän soitetuimpia hittejä. Kesän Diskohitti oli 7300 päivää, jonka tekijätiimissä ovat Oku Luukkainen, Hesaäijä, Danny ja Erika Vikman.
Tamperelainen Musa -erikoispalkinnon sai Mikko Alatalo. Miehen ansiot kevyen musiikin saralla ovat tunnetusti mittavat. Alatalon albumi Viimeinen juna sai radioiden Kuukauden Levy- kunniakirjan, se oli myös yksi Vuoden 2018 Levyistä.
Tiskijukkien kunniagallerian jäseniksi kutsuttiin DJ Börje (Bore Wanner), DJ Harold (Harri Koskenselkä), DJ JarmoJuhani (Jarmo Hietanen), DJ Andy (Antti Kälkäinen) ja DJ Matti Kahila.
Tapahtumassa palkittiin paikallisradioiden Vuoden 2018 Levyt ja Kuukauden Levyt vuoden ajalta. Illan juonsivat Pena Teräväinen, Topi Honkonen ja Matti Hukari.

 

13palkittu
Pälkäneläinen Aukusti Koivisto palkittiin paikallisradioiden Kuukauden Levy -kunniakirjalla.

 13ryhma

Jussi Raittisen ja Dannyn välissä Janus Hanski, Erika Vikman, Mikko Alatalo, Joke Linnamaa, Eila Pienimäki, Wentus Blues Band, Jon Landlord, Topi Salmi, Aukusti Koivisto, DJ JarmoJuhani, Leif Lindeman, DJ Harold ja Jukka Lampela.