Pitkäikäinen parturi-kampaamo Desila palvelee Tampereen uudistuneella Sammonkadulla. Liike on perustettu vuonna 1958, ja sillä on kanta-asiakkaita jo toisessa ja kolmannessakin polvessa.

Desila tunnetaan iloisesta palvelusta ja hyvistä tuotetarjouksista. Kolme osaavaa parturi-kampaajaa toteuttaa hiusten leikkaukset, kampaukset ja värikäsittelyt vankalla ammattitaidolla ja myös ilman ajanvarausta. Plussaa ovat myös Sammonkadun ilmaiset parkkipaikat.
Yrittäjä Päivi Suurkaulio on pyörittänyt Desilaa viimeiset 39 vuotta. - Tulin tänne ensin työntekijäksi ja siitä kahden vuoden kuluttua päätin ryhtyä vetämään yritystä. Desila oli siinä vaiheessa toiminut jo parikymmentä vuotta, Päivi kertoo.

Tyytyväiset asiakkaat tulevat uudestaan

Päivi meni kampaamokouluun 14-vuotiaana, ja 17-vuotiaana hän valmistui kampaajaksi. Hän ei ole hetkeäkään katunut uravalintaansa eikä myöskään yrittäjäksi ryhtymistään. - Parasta tässä työssä ovat mukavat asiakkaat. Jokainen päivä on erilainen. Ilman stressiäkään en osaisi olla, sekin kuuluu osana elämään, hän sanoo.
Tampereen keskustan raitiovaunutyömaa koetteli montaa yrittäjää, mutta nyt Sammonkadulla taas asiointi sujuu. Tyytyväiset asiakkaat takaavat sen, että töitä on kylliksi myös kovassa kilpailussa. Lähikortteleissa palvelee kaikkiaan 17 parturi-kampaajaa, mutta asiakkaita riittää seudun kasvavasta asukasmäärästä sekä kauempaakin, muun muassa Hervannasta asti.
- Noin 90 prosenttia kävijöistä on kanta-asiakkaita, Päivi laskeskelee.

Luonnollista ja hoitavaa

- Ennen vanhaan jokaisella piti olla juuri tietynlainen permanentti, aivan niinkuin kaikkien täytyi ostaa samanlaiset leveälahkeiset housut. Nyt jokainen saa pukeutua miten haluaa, ja hiuksetkin saavat olla juuri sellaiset, jotka omiin kasvoihin parhaiten sopivat, Päivi toteaa.
Kampaajan tietotaitoon tyylivalinnoissa luotetaan.
- Moni sanoo tullessaan, että tee mitäs tykkäät. Usein on tärkeintä, että saadaan edes jotain muutosta. Tosin miesten hiukset leikataan usein täsmälleen samalla tavalla kuin aina armeijasta pääsyn jälkeen, Päivi naurahtaa.
- Hiusten leikkauksissa ja värisävyissä ollaan nyt menty luonnollisempaan suuntaan. Aivan kuten aineetkin itsessään ja pakkauksetkin, kaikki on luonnonmukaista ja ympäristöystävällistä.
- Kampaamoaineet ovat kehittyneet koko ajan paremmiksi ja hoitavammiksi, ja kotihoitotuotteetkin ovat tosi hyviä. Esimerkiksi loivat kiharat voi huoletta ottaa vaikka kuuden viikon välein.

Lahjaksi hiusten hemmottelua

Laaja myymälä on yksi Desilan valteista. Hyllyissä ovat edustettuina kaikki hiustuotteiden tunnetuimmat merkit, kuten Cutrin, Goldwell, Sim, Swarchkopf, Loreal ja Matrix.
- Jouluksi haetaan paljon lahjakortteja ja tuotelahjoja. Kokoamme lahjapakkauksia, ja teemme niitä myös asiakkaan toiveiden mukaan, vaikkapa suoristusrauta lämpösuojan kanssa, tai partakone ja partatuotteita.
- Kuivaajia, kihartimia ja geelejä menee hyvin lahjoiksi. Esimerkiksi pieni matkafööni on mahtava lahjaidea, Päivi vinkkaa.
- Nykyäänhän ei laivahyteissä tai hotellihuoneissakaan aina ole hiustenkuivaajia ja silti matkallaan haluaisi pestä hiukset joka päivä.

 

7 desilaPäivi Suurkaulio nauttii vaihtelevasta työstään kampaamoyrittäjänä.

 7hyllyt

Desilan myymälästä löytyy hyviä joululahjoja.