Hyvää oloa ja iloa voi hakea paikallisista apteekeista.

Pälkäneen apteekki

Pälkäneen apteekkia on viime helmikuusta lähtien pyörittänyt apteekkari Minna Heikkinen, jolla on takanaan kolmen vuosikymmenen kokemus alalta. Tähän syksyyn asti hän johti myös Kurun apteekkia lähes viiden vuoden ajan.
- Korona-aika teetti lisätyötä, kun työturvallisuusasiat jouduttiin miettimään uudella tavalla. Tosin juuri apteekit ovat aina olleet paikkoja, joissa hygieniasta ja puhtaudesta on totuttu pitämään tarkkaa lukua jo normaalitilanteessakin.
- Lääkkeiden kotiinkuljetuspalvelu lisääntyi koronakeväänä ja jälleen syksyllä. Paljon on myös ystävärinkejä toimittamassa lääkkeitä vanhuksille, siitä lämmin kiitos kaikille osapuolille, Minna Heikkinen kiittelee.
Yksi apteekin tuottamista palveluista on lääkkeiden koneellinen annosjakelu, jossa asiakkaan kahden viikon aikana tarvitsemat lääkkeet toimitetaan annospussirullissa. Tähän palveluun kuuluu myös lääkehoidon tarkistukset.
Apteekin henkilökunnalla on pitkä ammattitaito ja asiantuntevuus.
- Me annamme neuvoja terveyteen liittyvissä seikoissa ja hoidamme ihmisiä omalla sektorillamme, lääkärien ja sairaanhoitajien lisäksi. Tänne on joskus matalampi kynnys tulla kuin esimerkiksi terveydenhoitajalle, ilman jonoja ja ajanvarausta.

8palkane

- Pidetään huolta toisista ja itsestämme, ja huomioidaan terveet tavat toimia, Minna Heikkinen toivottaa. 

 

Luopioisten apteekki

Luopioisten uusi apteekkari Kati Vartiainen työskenteli aiemmin Yliopiston Apteekissa apteekinhoitajana kaikkiaan 17 vuotta, sekä Lahden että Tampereen toimipisteissä.
- Minut on otettu todella hyvin vastaan täällä Luopioisissa. Täällä vallitsee yhtenäisen kylän fiilis, kun kaikki tuntevat toisensa ja halutaan puhaltaa yhteen hiileen.
Kati mainitsee sähköisen reseptin saapumisen alan suurimpana muutoksena. Ikäihmisetkin ovat oppineet e-reseptien käytön aika nopeasti. Muita muutoksia ovat lääkkeenvalmistuksen loppuminen suurimmassa osassa apteekkeja sekä siirtyminen suoratoimitukseen reseptienkäsittelyn osalta.
Apteekki on lääkehoidon kokonaisvaltainen keskus, jossa neuvotaan, suositellaan ja ollaan kiinnostuneita asiakkaan hyvinvoinnista.
Olemme aina työskennelleet sairastuneiden ihmisten keskellä, mutta nyt kiinnitämme vielä enemmän huomiota hygieniaan ja siisteyteen. Apteekit myös ovat auttaneet asiakkaita koronan keskellä kuljettamalla tarvittaessa lääkkeitä kotiinkin.

 8luopioinen

Kati Vartiainen viihtyy Luopioisissa, mukavien ihmisten kylässä.

 

Oriveden apteekki

Jorma Ahosen apteekkariura alkoi vuonna 1989. Oriveden apteekkiin hän tuli reilut 10 vuotta sitten.
- Asiakkaat haluavat entistä enemmän tietoa lääkehoidostaan sekä terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitoon liittyvistä asioista. Apteekeista on tullut kokonaisvaltaisia neuvonta- ja palvelupisteitä osana koko terveydenhuoltoa. Meillä pääsee asiantuntijoiden kanssa keskustelemaan ilman ajanvarausta ja ohjaamme asiakkaita tarpeen mukaan muihin terveyden- tai sosiaalihuollon palveluihin, Jorma Ahonen kertoo.
Osa henkilökunnasta siirtyi pandemian vuoksi etätöihin, samalla kun tehtiin merkittäviä satsauksia etäasiointimahdollisuuksiin. Video- ja verkkoapteekin kautta on voinut hoitaa asioinnit etänä. Nopealla tahdilla käynnistyivät myös kotiinkuljetuspalvelut kymmenen kilometrin säteellä.
- Oriveden ja Korkeakosken alueella suhtaudutaan koronaan vastuullisesti ja kanssaihmiset huomioon ottaen. Tästä todisteena on ainakin toistaiseksi melko alhaiset koronatartunnat alueellamme, apteekkari toteaa.
- Joulukuussa laajennamme aukioloaikoja ja Avainasiakkaille jaetaan perinteisesti pieniä jouluyllätyksiä itsenäisyyspäivän jälkeen, apteekkari muistuttaa.

8orivesi

Proviisori Miika Walamies esittelee lääkkeiden noutolokeroa Oriveden apteekissa.