Syksyn ja alkutalven runsaat vesisateet ja kylmä keskitalvi aiheuttavat Pirkanmaankin teille vaikean kelirikkokevään.

– Vesimäärät olivat jo alkutalvesta monilla teillä suuria, ja koska tänä talvena lunta on ollut koko maassa, vettä tulee riittämään kevään sulamisvaiheessa, sanoo maanteiden kunnossapidon asiantuntija Jarkko Pirinen Väylävirastosta.
Onkin ennustettavissa, että sorateillä pintakelirikon lisäksi tulee runkokelirikkoa, joka aiheuttaa haasteita erityisesti raskaalle liikenteelle.
Paikalliset olosuhteet vaikuttavat merkittävästi kelirikon syntymiseen ja ajankohtaan. Aukeilla kuivilla paikoilla tie voi olla jo täysin kesäisessä kunnossa silloin, kun kosteilla metsäisillä paikoilla kelirikko on vasta alkamassa.
Viime vuosina Pirkanmaalla on kelirikon vuoksi yleensä vuosittain asetettu painorajoituksia alle 40 kilometriä. Vuosi 2018 oli poikkeus. Silloin runkokelirikko oli poikkeuksellisen vaikea ja painorajoituksia kertyi kaikkiaan 282 tiekilometrille. Todennäköistä on, että tänäkin keväänä Pirkanmaan sorateille joudutaan asettamaan painorajoituksia ainakin tuo vuotuinen keskivertomäärä.

Yksityisteille avustusta
Yksityisteiden tiekuntien kannattaa nyt aktivoitua miettimään teidensä perusparannushankkeita, sillä valtion avustusrahaa on hyvin tarjolla. Avustus on yleensä puolet hankkeen arvonlisäverollisista kustannuksista, mutta tietyissä tapauksissa, kuten siltahankkeissa, tuen suuruus voi olla jopa 75 prosenttia.
Valtionavustusta myönnetään ensisijaisesti rakentamiseksi luettavaan yk­si­tyisteiden parantamiseen. Niinpä normaali tien kunnossapito, kuten so­ras­­taminen, lanaaminen, niitto tai auraus, ei täytä avustusehtoja. Avus­tet­tavien parantamishankkeiden koolla ei ole alarajaa, mutta käytännössä alle 10 000 euron hankkeita avustetaan harvoin.
Avustuksia kohdennetaan erityisesti liikennöitävyyden kannalta kriittisiin parantamishankkeisiin, kuten siltaremontteihin. Lisäksi kohteita voivat olla esi­­merkiksi teiden kantavuuden parantamishankkeet sekä tulva- ja routa­vau­rioiden korjaamiset.
Pirkanmaalla yksityistieverkostoa on yli 12 000 kilometriä.

 

(Lähde: Pirkanmaan ELY-keskus)

 

6tie